maanantai 26. joulukuuta 2011

Pojan villasukat

Kun pää on täynnä ajatuksia, niin neulomisen pitää olla helppoa. Neuloin pojalle villasukat Gjestal Jannesta. Väri sopii hyvin uuteen toppahaalariin, kun vain tulisi sellaiset kelit, että voisi antaa uuden toppahaalarin käyttöön.
Langasta en tykännyt. Se purkautui kierteeltä todella helposti, jos joutui yhtään purkamaan. Väri on kyllä ihana, aikomus oli tehdä itselle villasukat, mutta poika omi langan.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Toinen Maxi top/ dress

Sain valmiiksi toisen Maxi top/ dressin, nyt vain isompana kokona. Langat edelleen samat Novitan Wellamoa ja seiskaveikkaa.
Nyt on tarkoitus rauhoittua loppuihin jouluvalmisteluihin, kuten siivoukseen ja kinkun paistoon. Jos joulunpyhinä sitten saisi rauhassa jotain värkkäiltyä, mutta sitä ennen en edes yritä. Rauhaisaa ja ihanaa joulun aikaa kaikille!

lauantai 3. joulukuuta 2011

Tein jälleen putkisukat, tällä kertaa Novitan Luxus Alpacasta ihan itselleni. Nämä sukat ovat olleet puikoilla piiiiiitkäään. Ensimmäinen sukka oli melkein valmis, tein älyttömästi virheitä lopussa ja jouduin purkamaan. Sitten koiramme retuutti lankakerää niin, että jouduin kaksi päivää setvimään lankakerää, että sain sen selväksi. Lisäksi olen tehnyt muutamaa muutakin projektia yhtä aikaa.
Minä tykkään tuosta Luxus Alpacasta. Se on ihanan pehmeää ja itse tykkään tämän syksyn sävyistä. Minulla on tuota harmaana vielä, en vain tiedä mitä siitä tekisin. Karnaluksin sivuilla on muutamaa muutakin kiinnostavaa Novitan lankaa, joita ei näy Novitan sivuilla. Eikö suomalaiset innostu ihanista langoista, vaan pelkästään tekokuituisista huivilangoista ja seiskaveikasta?

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Maxi top/ dress


Tänään sain valmiiksi Elena Nodelin Maxi Top/ dressin, joka tulee työkaverin tyttärelle. Keltainen lanka on Novitan Wellamoa, sain sitä puolen kilon satsin toiselta työkaverilta. Musta lanka on tällä kertaa ihan seiskaveikkaa. Mekkonen oli ihanan nopea kutoa, kun se kudotaan kokonaan pyörönä. Toinenkin pitäisi neuloa, eskari-ikäiselle isosiskolle, mutta mikäpä näitä on neuloessa :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Sukat ja pari tiskirättiä



Välitöinä on valmistunut pari tiskirättiä. Turkoosi on Blend bamboota, 70% bambua ja 30% puuvillaa. Keltainen on Madame Tricote Germinaa, 100% bambua. Nämä ovat varalla, jos jotain pikaista tuliaista pitää viedä kyläpaikkaan tms. Lisäksi olen virkannut erivärisistä bambulanganjämistä riemunkirjavia tiskirättejä, joita lapseni rakastaa värikkyyden vuoksi, vaikkeivat järin kauniita oikeasti olekaan.

Villasukat on pojalleni neulottu. Hjertegarnin Magic colours strømpegarn on ihanan ohutta sukkalankaa, jonka ostin Lielahden Lankamaailmasta. Vihreä on poikani suosikkiväri. Näitä on mukava pitää sisälläkin, kun eivät ole liian kuumat.






Nyt työn alla on kolmekin työtä. Villapaita on kaulusta ja kasaamista vaille valmis, toinen putkisukka on puolessa välissä ja eräälle pienelle tytölle on tekeillä Maxi Top/dress.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Hohhoijaa...

Neulomukset ei oikein ole edistyneet. Ikuisuusprojektini eli tämä oli etukappaleestaankin jo melkein lopuillaan, kunnes huomasin tehneeni typerän virheen ja jouduin tuohon kaula-aukon alareunaan asti purkamaan.
Olin tekemässä myös toisia putkisukkia, jotka jouduin kanssa purkamaan ja kerän retuutti sitten koira niin sekaisin, että kaksi päivää jouduin kerää selvittelemään.
Eli näin säästetään lankakuluissa ja saa silti neuloa niin paljon kuin mieli tekee.

torstai 15. syyskuuta 2011

Taikabolero


Novitan sivuilla lienee parikin Taikaboleron nimellä kulkevaa neuletta, mutta tämän löysin ihan googlettamalla. Tein tämän kesän juhlia varten Novitan Rose Mohairista. Tarkoitus olisi tehdä toista mallia oleva Taikabolero erivärisenä.

Vauvalle

Tämä vauvan neulehaalari on kudottu Suuri Käsityö 2/2011- lehdessä olleella ohjeella. Ohjeessa oli käytetty Sirdar Snuggly Snowflake Chunky-lankaa, mutta kun heinäkuussa aloin etsimään lankaa nettikaupoista, en löytänyt kuin valkoista. Päätin sitten kokeilla Novita Softya tähän neuleeseen ja siitä tuli oikein mukavan pehmeä ja pörröinen.
Vetoketjun ompeleminen pörrö
iseen neuleeseen oli varsin haastavaa ja ehkä olisi kannattanut valita myös hieman leveämpi vetoketju.

Kaveriksi lähtevät nämä pienet sukat, jotka on kudottu Hjertegarnin Ciao Trunte-langasta. Minulla on aina vaikeuksia saada pienet sukat järkevän mallisiksi ja niin kävi tässäkin.

Nyt on työn alla lapsen sukat Hjertegarnin Strømpegarn-langasta, oma neulepaita Novita Woolista (nolo ikuisuusprojekti, joka on alkanut vuonna 2007) ja hamppulangasta tiskirätti.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Tein Novita Talvi 2010-lehdessä olleet putkisukat luonnonvalkoisesta 7 veljestä langasta. Sukat tulivat pojan kummitädille.